Tilateos, tehtävä 5.

Tilateoksen aiheen tuli lähteä omasta alasta. Lukion ohella olen opiskellut sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon, eli olen lähihoitaja. Ihmisläheinen ala, jossa ihmisen hyvinvointi on ykkösasia. Sana jonka pohjalta lähdin tilateosta työstämään, on välittäminen.

Nykyään maailma on hyvin itsekeskeinen paikka, tuntuu, että luonnonlait ovat ihmisten keskuudessakin voimassa. vahvat selviävät ja heikommat tippuvat maailman menon matkasta. Yhteiskunta haluaa itsestään taloudellisesti kannattavan, hinnalla millä hyvänsä. Pitää olla tehokasta, loistokasta ja tuottavaa. Yhteiskunnan sisällä erot kasvavat, ja ihmisten arvomaailma tuntuu menevän jatkuvasti enemmän ja enemmän sekaisin. Valtio haluaa pitää huolen, että ihmiset eivät tekisi mitään mikä heikentää työntekoa ja tekee kansalaisista kalliita. Jos tavoite olisikin välittäminen siitä, miten ihminen jaksaa, panostaminen jaksamisen säilymiseen, lähdettäisiin aikuisten vahtimisen sijaan kehittelemään tukitoimia kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin eteen.

Jokainen ansaitsee tuntea olonsa, tärkeäksi ja arvokkaaksi. Meillä jokaisella on velvollisuus auttaa muita, asia joka ainakin suomalaisilta unohtuu melko usein, eihän muiden asioihin saisi sekaantua. Välittäminen, huomion antaminen muille ja ystävän muistaminen, vanhuksen auttaminen tai mikä tahansa hyvä teko. Ne ovat osoituksia inhimillisyydestä.

Lähdin rakentamaan tilateosta ottamani valokuvan pohjalta


Lähdin muokkaamaan kuvan värimaailmaa, hyödyntäen kuvamuokkausohjelmaa.


Tämän jälkeen aloin miettimään millaisen sanoman haluan kuvaan. Itse tulkitsen kuvaa niin, että kurkota kohti tavoitteitasi. Lisäksi jokaisella on elämässä lisäksi pohjanoteerauksia, mutta alhaalta on aina suunta ylöspäin. 

Kokonaisuuden kokosin lyhyeen videoklippiin, ajatuksena että tämä voisi olla silmää miellyttävä muistutus ihmisille elämästä, ilosta ja välittämisestä. Nykyään kaupungeilla pyörii isoilla skriineillä kaikenlaisia mainoksia, miksei voisi olla taulua, jossa olisi mainonnan sijaan jokin sanoma, joka ei yritä oikeastaan mitenkään houkutella katsojaansa liittymään johonkin yhteisöön elämänsä pelastamiseksi.  Kaiken kiireen ja markkinoinnin sijaan mahtuisi kyllä elämänohjeitakin, niitä ihmiset kuitenkin facebookissaankin jakelevat päivät pitkät, miksei tuotaisi niitä sosiaalisen median ulkopuolellekkin. 

Hello, my name is OmTemplates. I am a professional designer and developer from BLA BLA Doing business like this takes much more effort than doing your own business at home the curse of travelling, worries about making train connections, bad and irregular food.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti